KorvatunturinMaa valmistautuu jouluun

18.11.2019

Niinkuin aiemmin jo kirjoitinkin, tämän talven isommat poroerotukset ovat meidän palkisessa ohi. Muuan sankoerotus vielä ja älytöntä rallia ympäri lähikuntia. Liekö aikainen talvi vai sienetön syksy syynä siihen että poroilla on mahoton kiire etelää kohden. Teillä on sitten rafiikkia kun poromiehet ajelevat sinne ja tänne hakien omia ja kaverin poroja. Onneksi autoihin mahtuu useampia poroja ja näihin uusiin isoihin pakuihin vielä enemmän. Niin ettei muutaman poron takia tarvi kaikkien liikahtaa. Mutta, siltikin. Yksi kaveri totesi tässä muuan päivä sitten että hän on jo niin väsynyt tähän.  Minä niin ymmärrän sen. 

Tästä aikaisesta poroerotusten loppumisesta johtuen, voi olla että täälläkin ehditään valmistautumaan jouluun ihan erilailla kuin aiemmin. Joulun aluasaika on normaalisti ollut sitä kaikkien kiireisintä aikaa poronhoitotöiden ja lihanjalostukesn kanssa. Nythän suurin osa lihoista on jo jalostettu ja porohommatkin rajoittuu lähinnä niiden ruokkimiskäyntiin kerran päivässä. Niin, ja siihen maakuntamatkailuun. 

Ensi lauantaina KorvatunturinMaasta laitetaan joulupukki liikkeelle vuosittaiseen tapaan. Se on hieno juttu ja minun mielestä juuri sitä millaista kuvaa meidän tulee antaa elämästä Korvatunturin juurella.  Valitettavasti taas näyttää siltä että minun kalenteriin tuo tapahtuma ei sittenkään sovi, vaikka Facebookin tapahtumaan kävin mielestäni laittamassa että tulossa ollaan. Mutta aina elämä ei mene niin kuin haluaisi.

© Eleppiz
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita