Taas on mennyt tovi edellisestä päivityksestä. Muuta en oikein syyksi osaa sanoa kuin että kaikki aika on melkein mennyt lumitöissä. Lunta on meillä nyt apauttiarallaa metri.
Tänään kuitenkin kävimme Pötkyn kans päivälenkillä ja koirakin nautti täysin siemauksin. Laitan tänän teillekin videon nähtäväksi.
Joka vuosi sitä herää ihmetykseen mihin katosivat ne liki 365 päivää. Ja saman verran öitä. Mitä nille tapahtuu kun muistin aikajanassa niitä ei juurikaan näy. On se jännä kun ihminen vanhenee niin aika kuluu semmosta loikkaa ettei perässä pysy. Mielestäni vuodessa on mieleenpainuvia asioita pääsiäinen, juhannus, lomien loppuminen ja joulu. Muista...
Joka joulu jaksan kaikille hokea etten ole jouluihminen. Mutta nyt olen alkanut miettimään että josko sittenkin olen? Olenko vaan pohtinut että jouluihmiset elävät ns. rakastumisen aikaa jouluna. Ehkä olen vaan verrannut aikuisjouluja niihin kun lapset oli pieniä. Voi olla että minussakin elää pieni joulutonttu. Tiä häntä.
Niinkuin aiemmin jo kirjoitinkin, tämän talven isommat poroerotukset ovat meidän palkisessa ohi. Muuan sankoerotus vielä ja älytöntä rallia ympäri lähikuntia. Liekö aikainen talvi vai sienetön syksy syynä siihen että poroilla on mahoton kiire etelää kohden. Teillä on sitten rafiikkia kun poromiehet ajelevat sinne ja tänne hakien omia ja kaverin...
On marraskuun puoliväli ja joka paikka täynnä lunta. Viimi vuonna samaan aikaan pikkuhiljaa alettiin odottelemaan, josko se maa vihdoin valkoiseksi muuttuisi. Siinä uskossa elettiin, että eihän täällä mustaa joulua koskaan ole ollut. Lehdistä luimme, että englantilaiset peruivat joululentojaan kun lunta ei täällä ollut.
Poroaidan tarkastastusta ennen erotuksen alkua. Lunta on...
Katselin aamulla facebookin muistoista että mennä vuonna tänä päivänä oli vielä lumeton maa. Vuodet eivät ole veljeksiä tässäkään asiassa. Ulkona on ollut -25 astetta yöllä ja nytkin vielä alle -20. Aurinko paistaa jossain puiden takana. Kaunista, niin äärettömän kaunista. Mutta silti ei tunnu kauhean kylmältä. nä vuonna tänä päivänä oli vielä...
Oletko koskaan miettinyt mitä onnellisuus oikiasti on? Tarviiko siihen elämään ylettömästi kaikkea; kavereita, juhlia, rahaa, tavaraa... vai riittääkö vähempi?
Viimisiä lokakuun päiviä vietetään ja KorvatunturinMaassa sataa kaatamalla vettä. Ei tainnu olla nämäkkään lumet pysyvät. Eihän tämä ennenkuulumatonta ole, sillä kyllä meistä jokainen tietää Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat, mutta eikös niiden aika ole vasta marraskuun puolivälin jälkeen? Jo se vain minun puolesta saa sattaakki, mutta taitaa taas...
Sitä saapi ihmetellä. Tänä vuonna ajattelin olla reipas ja alkaa harjoittelemaan hiihtoa jo heti ko lumet tullee. Sillee pikkuhiljaa. Mutta saapi sitä huntata ko suksia ei löyvy mistään. Ostin muuan talvi sitten uuet sukset, ja net ei ainakhan ole hiholla pilatut, mutta löyvy ei. Hetken jo ajattelin, että muistanko väärin vai satika olen nähny...
Mennee se mahottomaksi tämä elo. Eilen kuulu lapin radiossa juttua jossa sanottiin, että porontaljat ei enhän kelepaa kellekhän. Semmonen luonnonvara. Eikö enää oikeasti ole käsillä, tai ees koneella, tekijöitä sitä vertaa että poronnahka olisi kysyttyä materiaalia. Myönnän toki, että välhin mennee meiläki ihan omasta eestä ja hänekseen niitä...
Se alko taas eilen. Yhtäkkiä tuntu että koko roppi on täynnä räkää ja poishan se häätyy yrittää rykiä. Outo tämä syksy. Joka puolella ryjitään ja sairastetaan muutenki. Niin mettässä ko kylissä. Siitä huolimatta ensimmäisen erotuksen teuraat ovat siirretty tuotantotilaan ja sieltä pikkuhiljaa paketoidaan poropokseiksi. Valmiina lähteämään ympäri...