Lumivallankumous

13.11.2019

On marraskuun puoliväli ja joka paikka täynnä lunta. Viimi vuonna samaan aikaan pikkuhiljaa alettiin odottelemaan, josko se maa vihdoin valkoiseksi muuttuisi. Siinä uskossa elettiin, että eihän täällä mustaa joulua koskaan ole ollut. Lehdistä luimme, että englantilaiset peruivat joululentojaan kun lunta ei täällä ollut. 

Sitä huolta ei tänä vuonna näemmä ole. Olisikohan jo yli 30 cm? Poroille tämä aikainen lumen tulo  on varmaan antanut sisäisen signaalin siirtyä etelää kohen. Vai mikä on tämä kansanvaellus jossa poroja ajetaan pakettiautoilla pitkin ja poikin maanteitä kotia kohden.  Muutaman vuonna aiemminkin on samanlainen trafiikki ollut, mutta koska minunkaan muisti ei ole miesmuistia pidempi, en muista millaiset kelit silloin olleet. Mutta nyt siis on porot kulkusalla. Voi, jospa ihmiset ymmärtäisivät  ajaa tienpäällä varoen ja käyttää myös porokello-sovellusta puhelimessaan. Se on ainakin minulla estänyt muutaman yhteenoton, jota ehkä en olisi huomannut ilman puhelimen kilkatusta. Aina kannattaa varautua. Ainakin näillä selkosilla. Kun on pitkä matka jokapaikkaan.

On sitä lunta ollut ennenkin. En tosin muista koska. Mutta olettaisin, että kuva on otettu joskus helmi-maaliskuun tienoilla. 


© Eleppiz
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita